torstai 10. marraskuuta 2016

Olemisen sietämätön keveys

Tyypillinen lomapäivämme Meerulla sujuu näin:

Kävelemme mökiltämme puusiltaa ja rantahietikkoa pitkin aamupalalle yhdeksän-puoli kymmenen aikoihin. Jos on hyvin aurinkoinen päivä, kuten viime päivät ovat olleet, laiturin tumma puu on jo melko polttavaa paljaisiin jalkoihin. Vaalea hiekka sen sijaan mukavan viileää.

Näkymä kävellessä "mökkilaiturilta" kohti ravintolaa.

Aamiaispaikka - samalla myös lounas- ja illallispaikka.

Pitkä hiekkavaellus takaisin "mökille". :)


Meidän "mökki" oli kolmas oikealla.

Runsaan aamupalan jälkeen samaa reittiä takaisin mökille, missä vaihdamme uikkareihin ja bikineihin ja pakkaamme rantakassiin aurinkorasvat, lukemista ja tietenkin puhelimet ja padin. Kävelemme rantahietikossa, lämpimän meriveden välillä jalkoja huuhdellen, saaren itärannan uima-altaalle. Länsirannan uima-allas on muuten yhtä kiva, mutta siellä on vähemmän varjoisia paikkoja tarjolla.

Puolivälissä matkalla uima-altaalla. Horisontissa näkyvä tumma rivistö ovat niitä majoitusmökkejä. 


Altaan äärellä varjossa lueskellen, drinksuja (useimmiten sentään alkoholittomia mocktaileja) nauttien ja välillä altaaseen pulahtaen aika kuluukin mukavasti. Vaikea päätöksen hetki koittaa yhden maissa: kävelläänkö syömään lounasta vai ei. Lounaspaikka on sama kuin aamiaispaikkakin eli onhan sinne noin 700 metriä matkaa. Välillä on kävelty, välillä korvattu lounas allasbaarista saatavilla pikkupurtavilla.

Auringonlasku on saarella päivittäinen iso tapahtuma. Sitä voi ihailla saaren länsirannan altaalla tai sen vierestä löytyvässä baarissa. Eilen oli poikkeus rutiiniin, kun osallistuimme sunset-risteilyyn. Noin tunnin veneretki vei meidät hieman kauemmas saaresta ja auringonlaskun lisäksi viihdykettä tarjosivat veneen ympärillä hyppivät delfiinit.

Länsiranta.

Sitten onkin jäljellä enää iltarutiinit, joihin kuuluvat - vaihtelevassa järjestyksessä - poreammeilu mökin terassilla ja illallinen. Illallispaikkakin on sama, missä aamiainen ja lounas tarjoillaan, joten matka "kotiin" ei onneksi ole pitkä täydellä mahalla lyllerrettäväksi.

Oman terassin poreamme.

Hieman vielä lueskelua ja oleskelua terassilla ja sittenpä sitä onkin valmis nukkumaan, herätäkseen taas aamulla samanlaiseen lomapäivään.

P.S. Kun pimeä koittaa, valtaavat ravut saaren itärannan! Niitä on PALJON, mutta kiltisti ne väistävät alta karkuun.

Kuvaan ehdittiin saada vain muutama, sillä ravut livahtavat nopeasti karkuun, kun niitä lähestyy.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Löhöilyä

Tosiaankin ihan hirveästi allekirjoittaneella ei ollut tietoa paikasta, kun tuo oravanpyörässä sudittelu on olevinaan vienyt kaiken ajan...

Lentokenttältä oli melko suorat näkymät merelle, kuten olettaa saattaa. 


Siitä sitten lähdettiin matkalle pari Yamahan voimalla kohti päätepistettä. 


No, meitin kämppä oli selvästikin vetten päällä. Tällä iipädin sovelluksella kuviin ei saa tekstejä, joten olokoon iliman. 


Terassilta näkyy poreamme ja myös toisinpäin...poreamme/suihkuosastolta on suora yhteys mereen. 



Saaren itäpuolen uima-altaalla ollaan maleksittu aika paljon. 



Oh grab! Jotkut ravut yrittää kiivetä meitin kämppään!





Sellaista lomailua. Mukavasti menee päivät löhöillessä :)
Katsotaan saadaanko jopa jonain päivänä vähän enemmän aktivoiduttua. 

maanantai 7. marraskuuta 2016

No shoes, no news

Täällä ollaan, Malediivien Meeru-saarella, Pohjois-Malen atollin itäreunalla. Yön yli matkatessa vuorokaudet menivät hieman sekaisin, mutta nyt on jo taas jokin käsitys, missä mennään. Taitaa olla maanantai, mikä ei näin lomalla tunnu ollenkaan pahalta. 

Lähdimme Suomesta torstai-iltana Turkish Airlinesin lennolla Istanbuliin. Aamuyöllä jatkoimme sieltä kohti Malediivien Malea. Hieman alle 8 tuntia kestänyt lento oli perillä puoliltapäivin perjantaina paikallista aikaa (3 tuntia Suomea edellä talvisin). Lentokentällä odottelimme tunnin verran ja sitten alkoi matkan viimeinen osuus eli noin tunnin mittainen pikavenematka tänne Meerulle.


Perjantaina emme paljon muuta jaksaneet kuin asettua taloksi "mökkiimme" ja syödä myöhäisen lounaan. Saarella majoittumiseen kuuluu täysihoito, mikä tarkoittaa aamiaista klo 7:30-10, lounasta klo 12:30-14 ja illallista klo 19-21, ja "afternoon tea" pienine purtavineen on saatavilla kellonympäri. Koska saavuimme perjantaina juuri lounasajan päätyttyä, saimme voucherin erikoislounaaseen. 



Lennolla unet olivat jääneet vähiin, joten sänky kutsui perjantai-iltana hyvin aikaisin ja nukuimme sujuvasti reilusti kellonympäri ja ohi lauantaiaamun aamiaisajan - sekä aurinkoisen aamun. Ehdimme nauttia auringosta lauantaina tosiaan vain kymmenisen minuuttia, loppupäivä oli pilvinen, sateinen ja välillä kovin tuulinen. Mutta ah niin lämmin kuitenkin. Mukava sitäkin päivää oli viettää huoneemme terassilla.


Eilinen sunnuntai toi taas auringon esille. Meeru-saari on mitoiltaan noin 1,2 km pitkä ja 300 metriä leveä. Meidän mökistä uima-altaalle on matkaa jotain 700-800 metriä rantaa pitkin talsien. Sen matkan taivalsimme eilen viettääksemme aamupäivän altaalla - paljain jaloin, sillä kengät/sandaalit olemme todenneet täällä ihan turhiksi. Altaalta löytyi mukava varjoisa paikka palmun alta ja allasbaarista sai cocktaileja ja muuta juotavaa. 



Toinen meistä - voitte arvailla, kumpi - hieman ylenkatsoi aurinkorasvoja, ja niinpä lounaan jälkeen iltapäiväksi asetuimme oman terassin varjoihin. Auringonlaskua siirryimme katselemaan saaren länsipuolelta löytyvään rantabaariin, mutta pilvinen sää peitti auringon melkolailla kokonaan. Kiva siellä oli silti istuskella.

Tässäpä oli minun lyhyt ensiraporttini paratiisisaarelta. Pace, joka ei kovin paljon tiennyt matkakohteestamme etukäteen, voi kirjoitella ensifiiliksistään ehtiessään. 😉 Nyt aamupalalle!


maanantai 1. helmikuuta 2016

Hop off Madeira

Eilen lauantaina päätimme laiskotella ja vietimme aamupäivän ja alkuiltapäivän altaalla makoille.

Vesi oli niin kylymää, että jalat meinas jäätyä!
Lokoilun jälkeen lähdimme katsastamaan ruokapaikkaa kyliltä ja jo etukäteen valitsimme paikaksi Pizza Hutin. Hyvää oli.



 Syömisen jälkeen oli luvassa köysirata-ajelu Monten kylään.


Kopipaste Levin kontooleista




Montessa otimme iltäpäiväteet Quinta do Monte -hotellin terassilla.




Todella iso puu

Monten kirkko. Ei jaksanut kiinnostaa raahautua sisälle.

Koriajelujen lähtöpiste.

Paikalliset löivät korttia kirkon portailla.


Etukäteen olimme ajatelleet ettemme lähde koriajeluihin mukaan, mutta kun paikanpäällä oltiin...niin pakkohan se oli niillä lähteä laskettelemaan :)

"mitäköhän tämän jälkeen on paketissa?!"


Laskettelu meni hienosti ja oli kiva kokemus. Päätepisteeltä ajelimme keskustaan paikallisbussilla.

Tälläisella.


Hotellilla Miuku odotti meitä :)
....
Tänään sunnuntaina olimme päättäneet lähteä kiertämään Funchalia Hop'on - Hop'off bussilla. Hotellilta alakadulle laskeuduttaessa huomasimme kadun olevan täynnä maratoonareita!
Tänään oli siis selvästikin maratoonipäivä ja sen vuoksi bussit kulkivat eri reittiä kuin normaalisti...no, lähdimme etsimään busseja vähän kauempaa.

Seittei ja Hämis.
Aikamme pysäkillä odotettuamme pääsimme bussin kyytiin. Täällä on kaksi bussifirmaa, punainen ja keltainen. Valitsimme keltaisen, koska sellainen tuli ensimmäisenä.



Hän roikkusis siinä.

Juuei tänne. Täällä on juaksut.


Kyllä täälläkin jotkut ymmärtävät Autojen päälle.


TiTi - #¤%&n'tyy

Ny tsekataan ittemme lennolle, kuovifi.
Bussista hypättyämme tallustelimme aikamme kaupungilla ja sitten päätimme ottaa pienet nälänsiirtäjät. Tällä kertaa sellaiset oli krepit, eli mitkälie letut.

Näin käy kun olet toisena nimenjakopisteellä.


Varjopaikka.

Tänään ei ollut taivaalla pilvenhattaraa. 

Rally Madeiran voittajat rivissä. Suomalaista paikalla Henri Toivonen (Karturina kiroitusvirheen kera Juha Piironen) ja Ari Vatanen.
Myös J-P Nikkola on voittanut rallin. Tuli myöhemmin suomalaisille tutuksi 2000-luvulla Pösön tallipäällikkönä.


Hotellimme ala-allas. Täällä emme ole maleksineet.


Reissun päätteeksi päätimme syödä vielä kerran espetadat. Paikaksi valikoitui hotellin vieressä ollut Casa das Espetadas. Luulimme saavamme "oikeeviimesepäälle" espetadat, mutta niin ei käynyt. Ihan ok ateria, muttei vetänyt mitenkään vertoja edellisille espetadoillemme. Ei lähellekään. Harmi.
Noh, mahat tuli täyteen ja rahat meni.

Etsi kuvasta chevi.
Huomenna onkin sitten luvassa kotiinlähtö ja Rellu lähtee hotellin pihasta viimeistää 11:00.
Madeira on ollut mukava paikka lomailla.