Kaikki timantit eivät ole ikuisia

Keskiviikkopäivänä Janen sormikipu, tai pikemminkin sormen turvotus saavutti sellaiset mitat, että asialle oli tehtävä jotakin.
Jane lähti hakemaan paikalliselta lääkäriasemalta  apuja.
Meanwhile minä jäin altaalle käymään läpi lukemattomia aikakausilehtiä. Niitä on vuoden aikana vähän kertynyt...

Respan yhteydessä oleva aula. Täällä toimii wifi.

Lääkäriasemalla Janen sormelle ei osattu/haluttu tehdä mitään, vaan passittivat sairaalaan näyttämään sorkkaa...
Sairaala-aikaa odotellessa siirsimme nälkää hotellilla. Ihan hyvää oli.

Pepsi suuhun, jäävesi sormeen.

Hotellin nurkissa pyörii muutama kisuli. Mukavasti antavat silitellä.

Sitten lähdettiin sinne sairaalaan ja päästiin asian ytimeen. Ensin piti saada sormesta (tietenkin tälli tuli siihen yhteen sormeen, jossa on sormus) sormus pois.

Siitä lähtee ensimmäinen katkoskohta. Oli muuten Betan pihdit, eli kyllä lääkäreillä on laatutyökalut ;)

Oivoi

Sormesta löytyi kuvauksissa pieni murtuma ja siihen päätettiin laittaa metallinen tuki suojaksi. Myös kantoside tuli, jotta sormi pysyy sydämen yläpuolella...taijotain

Illemmalla kävimme Forum Madeira ostoskeskuksessa tutustumassa ja siellä syötiin myös pienet iltapalat.

Ostoskeskuksessa on taivas kattona...

Janen taivas oli tämä kissakauppa...

Hotellihuoneen parvekkeen iltanäkymä.

 .....
Torstaipäivä alkoi näyttämään sateisia merkkejä ja päätimme lähteä tällä kertaa tutustumaan MadeiraShopping ostoskeskukseen. Meikä kyllästyi paikkaan välittömästi, mutta jätski oli hyvää. Onneksi Janekin väsähti paikkaan kohtuullisen nopeasti.
Seuraavaksi otimme suunnan Funchalin kaupungin yläpuolella sijaitsevaan Monten kylään, josta löytyy kasvitieteellinen puutarha. (Tai tälläinen käsitys kuskille jäi, aika näyttää missä se puutarha on)
Me pääsimme kyllä puutarhalle (Monteen) menevän (?) köysiradan luokse, mutta sade masensi niin, että päätimme jatkaa matkaa. Myöhemmin asiaan tutustuessa tajusimme, että olimme ehkä lähempänä sitä puutarhaa, kuin tajusimmekaan...

Sinne ne köysiradat menisis

Uudeksi suunnaksi valitsimme saaren toiseksi suurimman kaupungin, Machicon. Meleko idyllinen (lue: kämäinen) pikkukylä.

Täällä söimme lounaan.

Lounaaksi otimme jonkun paikallissörsselin. Oli hyvää&täyttävää&kohtuuhintaista.

Lounasvalinnassa säästetyn rahan tuhlasimme paikalliskahvilassa. Oli makeanhyvä valinta.

Illalla kävimme vielä Forum Madeira -ostoskeskuksen elokuvateatterissa katsomassa The Revenant -elokuvan. Elokuva oli hyvä (Jane ei tykännyt), mutta ehkäpä lomatunnelmaan olisi sopinut joku kevyempi ja "lämpimämpi" vaihtoehto :)
Elokuvan aikana koimme uuden tuttavuuden, eli väliajan...elokuva katkesi ja valot syttyivät. ~10 minuutin päästä elokuva jatkui. Poppareita oli vielä jäljellä, eli emme lähteneet ostamaan lisää.

Välivalo, ehhehe.

.....
Tänään perjantaina oli taas sadetta ilmassa, joten suuntasimme sille levadakävelylle, joka oli tiistaina jäänyt väliin ajoreitille ilmaantuneen maavyöryn vuoksi. Noh, ei muutakuin Rellun nokka toista reittiä Levadan lähtöpaikalle. Menomatka oli pirun mutkainen ja lämpötila laski kokoajan...
Jane luki opaskirjasta menomatkan loppureitin maaston olevan skotlantilaistyylinen. Kuvaus ei olisi voinut pitää enempään paikkaansa; Sen lisäksi että maasto oli kerrankin ainoastaan hieman kumpuilevaa, niin lämpötila oli +5, tuuli pirunmoinen ja vettä satoi alaviistosta!
Kokemuksieni mukaan hyvinkin Skotlantilaista :)

Ei tullut mielenkään lähteä levadakävelylle +5 asteessa ja pirunmoisessa tuulessa...

Takaisin lähdimme ajamaan "secondary road" -kuvauksella varustettua tietä pitkin. Oli todella tois'aikanen!
Sana asfalttipaikkaus sai aivan uuden merkityksen. Tässä tapauksessa mukulakivipinnan vauriot oli asfaltilla oli paikattu...

Alussa secondary road näytti vielä kohtuukuntoiselta, mutta tilanne paheni muutaman mutkan jälkeen. 

Mukulakiviltä pääsimme ilman suurempia vaurioita meren rantaan ja Calhetaan. Tänne pysähdyimme ottamaan pienet välipalat.

Calhetasta lähdimme ajamaan kohti Nunnien laaksoa.

Menomatkalla kesken jyrkän ylämäen pysähdyimme syömään. Hyvä valinta.

Siellä meidän Espetadat rillaantuu

Näiden lihatankojen kylkeen otimme vatillisen ranskalaisia ja vatillisen salaattia. Hyvää oli.

Nina -niminen kisuli pääsi ruokalevolle Janen syliin.

Ennen Nunnien Laaksoon laskeutumista kävimme tiirailemassa sitä yläilmoista. Sinne jäi myös Canonimme objektiivin linssisuoja, se lähti näpeistä ja päätyi näppien ulottumattomiin...

Itse Nunnien Laakso oli allekirjoittaneelle pettymys. Se oli vaan kylä toisten joukossa. Kuulemma joskus "nunnien aikaan" se on ollut hyvä piilopaikka, kun sinne ei ole mennyt teitä.

Tuolla ylhäällä me käytiin tiirailemassa tänne alas.

Huomenna me varmaankin otetaan hop'on-hop'off liput ja lähdetään sillä tutustumaan Funchaliin. Oman Rellun puikoista sen kyllä näkee myös, mutta ei ole mitään käsitystä näkemästään. Rannasta lähtevä köysiratakin on vielä kokematta.

Suunnittelematon levadakylpy

Eilen maanantaina vaihdoimme suunnitellusti majapaikkaa Canico do Baixosta Funchalin hotellialueelle. Edellisessä hotellissa meillä oli iso aurinkoinen terassi ja merinäköalaa, nyt saimme ikuisessa varjossa olevan kylmän huoneen. Alkufiilikset uudesta majapaikasta eivät siksi olleet kovin iloiset. 

Hotellilta on kävelymatka Funchalin keskustaan ja sinnehän me tallustelimme aikamme kuluksi. Illan päätteeksi tutustuimme vielä uuden hotellimme sauna- ja poreammetarjontaan. Sauna peittoaa edellisen, poreamme häviää.

Jätskillä Funchalin sataman liepeillä.

Tännekö ne joutsenet lentävät, kun Suomessa järvet jäätyvät? 

Tänään oli suunnitelmissa kävellä Rabacalin levada 25 lähteelle, mutta tänään ei kaikki sujunut suunnitelmian mukaisesti... Ensinnäkin tie Rabacaliin oli poikki Encumeadassa. Toista kautta olisi päässyt, mutta ajomatkaa olisi kertynyt melkoisesti lisää. Niinpä oli varasuunnitelman paikka.  Encumeadasta lähtee useampikin levadareitti, suurin osa vain yli kuuden tunnin ja monen sadan metrin korkeuseroja sisältäviä. Opaskirjasta löytyi lopulta meille sopiva - tai niin luulimme - 5,7 kilometrin mittainen, helpoksi merkitty reitti. Sinne siis.

Tie poikki sortuman takia. Varasuunnitelman paikka.

 Valitsimme kävelyksi ns. Folhadalin reitin. Helppo, tasainen, ei nousuja tai laskuja, pituutta tosiaan vajaat kuusi kilometriä yhteensä edestakaisin kuljettuna. Ainut twisti reitillä on 600 metrin tunneli, ja muutama hieman suojaton kohta.

600 metriä pitkän tunnelin suuaukko menomatkan suunnasta käsin. Tunneli on täysin suora, joten sen ulosmenoaukko pilkottaa näkyvissä heti alusta lähtien. 

Menomatka reitin päätepisteeseen sujui ongelmitta. Tunnelin alkuosa oli melko matala ja kävelypolku kapea ja hieman vesikanavaan päin kalteva, mutta siitäkin selvittiin ongelmitta.

Tässä ollaan jo reitin päätepisteessä. Tuohon tunneliin ei ole kävelijöille asiaa. 

Levadan alkuna on täälläkin korkea vesiputous. 

Tässä vaiheessa vielä vaatteetkin on kuivat...

Levada kiemurtelee 1007 metrin korkeudessa.

 Paluumatkalla levadan tunneli osoittautui ylivoimaisen hankalaksi allekirjoittaneelle eli Janelle. Ei voi kyllä syyttää tunnelin pituutta tai haastavuutta, sillä paluusuunnan alkupäässä tunneli on varsin helppoa talsittavaa. Niinpä vain kuitenkaan en osannut varoa hieman madaltuvaa kattoa. Iskin pääni kattoon sen verran voimalla, että menetin tasapainoni ja plumps, sukelsin vieressä lipuvaan levadavirtaan. Oli melkoisen kylmä kylpy!

Sinne vaan, hyvin se menee.

Taskulamppuna toiminut iPhone pysyi tiukasti kädessä koko plompsahduksen ja siitä kuiville räpiköinnin ajan (ja toimii edelleen). Silmälasit sen sijaan lensivät ties minne - ja sehän tällaiselle vahvasti miinusta linsseissä omaavalle on melkoinen katastrofi. Vaan onneksi on tuo Pace olemassa. Housut pois, kengät pois, sukat pois, ja sinne kylmään virtaan hän hyppäsi (vettä oli levadassa noin puoleen reiteen) lasejani etsimään. Suureksi onnekseni ne löytyivät lopulta, ja vieläpä täysin ehjänä, vaikka otsan ja silmäkulman johonkin onnistuin iskemään.

Uitettu.

Kylmä kylpyni tapahtui melko alkuosassa tunnelia, mutta sen loppuosuus onneksi sujui ilman lisäkylpyjä. Pysyttelin varmuuden vuoksi puolikyyryssä koko lopputunnelin ajan, etten vaan uudestaan kolauta päätäni kattoon.

 Vaihtovaatteita ei tietenkään tullut mukaan, joten jatkosuunnitelmat lounaasta jossain kivassa paikassa matkan varrella voitiin unohtaa. Märät vaatteet pois jo loppulevadalle ja lämpimässä autossa hotellin uima-altaalle aurinkoon lämmittelemään.

Hotellilla saimme kuulla hyviä uutisia: saimme vaihdettua huoneen astetta aurinkoisempaan. Aurinkoisuuden huomasi heti huoneen lämpötilassa, ja merikin pilkottaa parvekkeelta katsottuna. Huomisaamuna voimme nauttia parvekkeella aamuauringosta, mikäli sää sen vain sallii.

Kun uitettuun kroppaan oli hankittu lisälämpöä auringon lisäksi poreammeesta, kävelimme illalliselle pizzeriaan oheisen kuvan taloon.

Pizzapaikka.

Huomisen ohjelmasta ei vielä tiedä sanoa varmaksi mitään. Kenties ostamme liput hopon-hopoff-bussiin ja tutustumme sillä Funchaliin tarkemmin.