Pilviä pakoon korkeuksiin

Eilinen lekoteltiin auringossa, ja iltapäivällä tehtiin nopea ensitutustuminen saaren pääkaupunkiin Funchaliin, jonne meidän tämän viikon hotellilta on kymmenisen kilometriä. Koska toisen viikon hotelli sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa, tarkempi tutustuminen kaupunkiin saa jäädä ensi viikkoon.

Tänään sen sijaan vuorossa oli taas patikointia. Suunnaksi otimme optimistisesti saaren korkeimman vuoren huipun, vaikka hotellilta katsellen vuoret olivat sankan pilviverhon peitossa.

Ajettuamme vain kerran harhaan löysimme oikealle tielle kohti Pico Ruivoa eli tätä saaren korkeinta vuorta. Matkalla sinne lämmittelimme hieman pohjelihaksia kapuamalla miradourolle eli näköalapaikalle.

Miradouro-näköalapaikalla matkalla Pico Ruivolle.

Patikointi Pico Ruivolle lähtee 1592 metrin korkeudesta. Opaskirja kuvaa 2,5 km matkaa huipulle 1862 metriin näin: "Helppokulkuinen kivetty tie tekee alle tunnin kestävästä noususta melkeinpä huviretken." Painoittaisin sanaa 'melkeinpä' - kyllä tälläkin nousulla sai mukavasti hien pintaan. Mutta polku oli tosiaan selkeä ja kivetty koko matkan.

Sää oli meille sen verran suosiollinen, että pilvet jäivät alapuolellemme ja saimme kävellä ylös kirkkaassa säässä. Valitettavasti pilvet ja sumu sitten peittivät näkyvyyttä huipulta, josta pilvettömällä kelillä voi nähdä koko saaren. 

Huipulla ollaan.

Kuvassa näkyvä vuoristomaja on n. 100 metriä huipun alapuolella. Ihmettelimme, miten sen rakennusaineet on mahdettu toimittaa perille!

Pilvet estivät näkymät saaren yli.

Vuoristomajan pitäjällä riitti juttua eikä häntä yhtään haitannut, ettemme ymmärtäneet portugalin kielisestä selostuksesta eleitä enempää. 

Paluumatkalla askel oli reipas.

Maailman laidalla.

Onnellisesti takaisin lähtöpisteessä.

Saaren pohjoisrannikolla, Faialin kylän liepeillä on komea Kotkakallio (kuvassa alla). Sinnekin olisi mahdollista patikoida, mutta se reitti on opaskirjassa mustaksi merkittyjen eli niiden vaikeimpien joukossa. Nämä kaksi ensimmäistä olemme valinneet sinisistä eli kaikkein lällyimmistä (asteikko sininen-punainen-musta), ja todenneet niiden perusteella, että vältämme mustia tällä reissulla.

Kotkakallio on saanut nimensä merikotkista, jotka ennen muinoin pesivät siellä. Eivät ilmeisesti enää ainakaan samassa määrin. 

Faialin kylän raittia. 

Kotimatkan varrelle osui Casa da Cha eli teetalo. Siellä nautimme tunnelmallisessa ympäristössä (ja paikan ainoina asiakkaina) mainiot teet: tiramisutee ja appelsiini-kaneli.

Casa da Cha.

Teepaikasta oli hienot näkymät.

Hikisen päivän päätteeksi oli taas mukava suunnata porealtaaseen ja saunaan rentoutumaan.