perjantai 14. marraskuuta 2014

Marina Bay Sandsissä rentoutumassa

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niinpä alkaa meidänkin loma kallistua loppuaan kohti. Tänään siirryimme matkan viimeiseen majapaikkaan, Marina Bay Sands -hotellin torneihin. Tämä on se hotelli, johon säästimme Langkawin budjettimajoituksella.

Virallinen check-in hotelliin olisi vasta klo 15, mutta lähdimme rohkeasti kokeilemaan onneamme jo aikaisemmin. Sulovileneinä teimme siirtymän edellisestä hotellista tänne hop on/off-bussilla, se kun tuli näppärästi lähes ovelta ovelle ja 24 h-lipuissamme oli juuri sen verran aikaa jäljellä. Olimme hotellilla hieman ennen klo 12 ja saimme huoneemme samantien. Sitäkin hieman jännitimme etukäteen, kuinkahan korkealle pääsemme majoittumaan. 

Huoneestamme 46. kerroksessa on kivat näkymät merelle.


Gardens by the Bay -alue sijaitsee hotellin takana. Paremmalla ajalla sielläkin olisi voinut vierailla. 

Hotellihuoneemme. Oikein kiva.
Tähän hotelliinhan tultiin vain ja ainoastaan sen huikean kattoterassin ja siellä sijaitsevan infinity-altaan vuoksi. Niinpä sinne suuntasimme aivan samantien, kun huone oli otettu haltuun.
Ja maisemat olivat tosiaan huikeat!


Joku valas on ajautunut kuivalle maalle...



Infinity-illuusion paljastus.

Pace totesi altaan myös hyväksi F1-kisojen katselupaikaksi. Hmm, voi olla, että kisojen aikaan huonehinnat ovat yhtä taivaissa kuin hotellin kattoterassi!

Altaalla on pituutta yhteensä 150 m! Syvyyttä kauttaaltaan vain 1,2 m, mutta kyllä siinä uimaan kykenee. Altaan vesi oli yllättävän kylmää näille leveysasteille.
Hienon uima-allasalueen huono puoli on se, ettei siellä ole lainkaan aurinkovarjoja. Aurinkorasvoista ja useamman viikon aurinkoaltistumisesta huolimatta muutaman tunnin grillaus sai taas aikaan ihon punoitusta ja aristusta. :(

Lounasta lähdimme etsimään hotellin yhteydessä olevasta ostoskeskuksesta. Vaihtoehtoja oli lukuisia, ja päädyimme intialaiseen pikaruokaan. Oli aivan tajuttoman hyvää.

Pleksillä oli paksuutta.

Taas näkymiä hotellihuoneestamme.
Minua koko viikon vaivannut flunssa tuntuisi alkavan vähitellen helpottaa. Flunssan takia päätin ensin jättää iltauinnit kokonaan väliin, koska vesi tosiaan on melkoisen viileää. Iltavalaistuksen makeus sai kuitenkin muuttamaan mieleni, samoin kuin se, että allasalueelta löytyy myös kaksi kuumaa vettä kuplivaa poreammetta. Niissä sai lämmiteltyä uintien välissä.

Allas iltavalaistuksessa.



Huomenna saamme notkua hotellissa ja uima-altaalla klo 14 asti. Se onkin sitten viimeinen reissupäivämme. Lento koti-Suomeen lähtee 23:55. Jos virtaa riittää, poikkeamme kenties uudemman kerran Chinatownin krääsätaivaassa. 

Hop on to Singapore

Torstaipäivän kulutimme Singaporeen tutustumalla. Tutustumistavaksi valitsimme Hop on / Hop off -sightseeing bussin, johon voi hypätä kyytiin ja kyydistä jokaisella pysäkillä.
Kaksi ensimmäistä yötä majoitumme Lloyds' inn -hotellissa. Hotellissa ei ole aamupalaa tarjolla, mutta sieltä saa voucherin, jolla saa jotain suupalaa lähikuppilasta.

Paikallinen huhtanen luottaa tunkkien mersuihin.

Siinä kadunvarressa on hyvä veivata pyöriä...
Singaporen kaupunki on hyvin siisti paikka.

Kiertoajelubussin kyydistä näkyi Singapore Flyer -maailmanpyörä...sinne meidän ei tarvinnut mennä, koska

Me menemme viimeiseksi yöksi tänne :)

Täsä mää ole. Satamasta löytyi F1-varikko.
Jotkut kisat siellä oli nytkin menossa...

Kemppiläiset rivissä.
Fernando Alonson teksti puuttui, kaikki muut olivat paikoillaan.
Ei sitä töllöstä kisaa katsoessa ihan hoksaa, kuinka lähellä merta ajot oikein ajetaankaan.

Ankka-ajojen tekniikkaa. Potkuri muuten pyörii jo kadullakin ajaessa...

Tommottis se menee vedessä.

Seuraavaksi hyppäsimme pois kyydistä Chinatownin kohdalla.
Krääsää oli tarjolla aivan tuhottomasti.



Ei osallistuttu.



Singaporessa on vielä jäljellä pala sademetsääkin.

Rakkaudesta lajiin.

Jouluvaloja oli "vähän" jo asenneltu. Ne sytytetään 15. päivä illalla, joten emme näe niitä tositoimissa.

viissataakuus, vai montako niitä oli ?
Jos ei ole käynyt Intiassa, niin Little India on vissiinkin sellainen paikka, jossa kannattaa käydä. Oikeassa Intiassa emme ole käyneet, mutta tämä paikka vaikutti hyvin intialaiselta...



Sitten menimme katselemaan elektroniikkaostarille mitä kaikkea siellä on tarjolla.

Mai freent, juu hääv ö veri kuut kämerää. Juu shut pai o kut lens tuu.
Meidän järkkärissä on vähän sitä vikaa, että se on "askeleen edellä" ja toiseksi objektiiviksi voisi ostaa laajakulman. Oheinen kuva on otettu kaupan 10-18 linssillä (oma 24-105) ja sillä otettiin kyllä monta askelta taaksepäin!
Tuo testattu linssi ei olisi maksanut hirveästi, mutta sinne kauppaan se kuitenkin jäi. Mersusarjan vastaava linssi olisikin sitten jo maksanut 750$, joten hankinta jätettiin muhimaan...


Sateenkaaren päästä löytyy Ecclestonen rahakirstu?



Päivä päättyi frozen yougurt -hetkeen ja kylläpä oli hyvvää.
Mielenkiintoinen, iso, vauras ja siisti kaupunki tämä Singapore...ainakin noin pintapuolisesti tutustuttuna. Huomenna sitten siirrymme tuonne Marina bay sands -hotellille, joka kuvissakin esiintyi. Siellä aiomme olla ennen aikojamme ja ottaa lähtiessä late check outin :)

torstai 13. marraskuuta 2014

Matkapäivän surffailut

Keskiviikkona jätimme Gilin taaksemme ja suuntasimme takaisin Balille, josta lensimme sitten Singaporeen.
Tämä kaveri olisi halunnut ottaa puun juurineen mukaan. Emme jääneet katsomaan miten kävi.
Tällä kertaa ei ollut kuin viisi moottoria veneessä. Tullessa oli yhdeksän.

Sinne ne jäivät, nyyh

Balin satamassa.
 Olimme varanneet kuljetuksen satamasta lentokentälle. Olimme lentokentällä 12 aikoihin ja lento lähti 18:50. Noh, kerrankin matka meni ilman viivästyksiä ja hyvä niin. Meillä oli kuitenkin sellaiset 4-5h väljää, joten otimme kentältä taksin Kuta Beachille.
Kuta on rannoista "hienoin" ja ylivoimaisesti suosituin. Me emme siellä olleet käyneet, joten tulipahan sekin nähtyä. Ranta oli hieno ja seutukin siisti ja täysin turismin valtaama. Onneksi oli low-season, voi vain kuvitella kuinka järjetön määrä tuolla on porukkaa ruuhka-aikaan.

No, kun kerran oltiin australialaisten surffauspaikassa, niin pitihän sitä surffausta sitten kokeilla!
Surffausopettaja Tio antaa neuvoja.

Vähänks jänskäää

Tuhannen ja yhden kaatumisen jälkeen alkoi lauta löytymään jalkojen alta, tosin Tion laudalle antamilla alkuvauhdeilla.


Mai freent, weere aar juu froomm

Sitten Tio käski mennä syvemmälle ja alkoi huutelemaan rannan suunnasta neuvoja. Kyllä meri kuskasi Pacea aika hualella...

paddle-paddle-paddle!
Aikansa tuolla kaatuiltuaan sitä alkoi tosissaan olemaan nii-in TÖÖÖT, ettei laudan päälle nousemisesta tullut enää yhtään mitään jne...joten oli aika kiittää Tioa surffiopeista ja suunnata lähiostarille syömään.
No, tulipahan huuhdottua nenä- ja poskiontelot mualiman suurimmalla huuhtelukannulla ja aivan liian moneen kertaan!
Kuta Beachilla oli muutama skuuda parkissa.
Lentokentältä napattu kuski tuli matkalaukkujemme kanssa sovitusti neljältä ostarin eteen ja lähdimme lentokentän suuntaan.
Lentokentän lähtömuodollisuudet ja lento meni hyvin. Nyt olemme Singaporessa, mutta siitä lisää seuraavassa.