Löytyihän se

Balin kauneus nimittäin.

Tänään meillä oli loman aikaisin herätys, sillä jo klo 8:15 piti olla hotellin aulassa odottamassa kyytiä Telaga Wajalle koskea laskemaan. Kyyti saapui sovitun aikaikkunan sisällä eli 8:35 ja noin puolentoista tunnin matka alkoi.

Matkalla, hieman ennen määränpäätä, tehtiin vastaavanlainen kahviplantaasipakkopysähdys kuin Uluwatun retkellä. Tällä kertaa sentään näimme sivettikissasta naamankin, joten ei sinänsä ollut ihan turha pysähdys.

Tällainen otus on se maailman kalleinta kahvia prosessoiva sivettikissa (luwak).

Näillä tienoin alkoi maisemassa olla vehreyttä ja vihreyttä.

Täälläkin saatiin maisteltavaksi kuppirivistö eri tee- ja kahvilaatuja. Luwak-kahvikupillisesta olisi joutunut maksamaan 50 000 rupiaa. Koska emme ole kahvinjuojia, jätimme sen väliin.

.

Pientä odottelua vielä paikan päällä, mutta sitten vihdoin alkoi kolmen tunnin huvipuistoajelu! Siltä tuo koskenlasku tuntui, kuin Linnanmäen Hurjakuru, mutta jatkuvalla hurjuudella. Venekuntia oli kymmeniä, usean eri firman. Meidän veneessä oli meidän ja kuskin lisäksi norjalainen tyttö.

Kamera oli kyllä mukana veneessä vesitiiviissä pussissa, mutta harmillisesti sillä sai otettua kuvia vain kahdella taukopaikalla. Emme siksi saaneet taltioitua ihania maisemia kuin omiin muisteihimme. Mutta kuvittele kapea, vuolaana virtaava joki ja sen molemmille puolille sademetsärinteitä moninaisine puineen palmuista havupuun näköisiin. Välillä puiden lomasta pilkahtaa teeviljelmiä.

Ensimmäinen taukopaikka oli tunnin laskemisen jälkeen tämän vesiputouksen kohdalla. 

Ainoa kritiikin paikka tässä retkessä oli se, ettei veneeseen saanut ottaa mukaan juomavettä edes pientä pulloa ja ensimmäinen mahdollisuus juoman ostamiseen oli vasta toisella taukopaikalla. Siihen mennessä olikin sitten jano jo kova!

Keskellä veneemme ohjaaja.

Venettämme piti pumppailla joka taukopaikalla, lähtöpaikan lisäksi... 

Toinen taukopaikka, jossa onneksi sai jo juomiakin ostettua. 

Huoltotoimenpiteitä taaskin.

Siellä täällä joessa oli paikallisia pikkupoikia uimassa.

Koskenlaskureitin pituus oli kaikkiaan noin 12 km, ja kesto tosiaan kolmisen tuntia. Siinä sai kyllä ihan tarpeeksi koskikyytiä, mutta niin kivaa kyllä oli, että väsymyksestä huolimatta sitä olisi voinut vielä jatkaakin.

Noin kilometri ennen reitin loppua joessa on muutaman metrin korkuinen pystysuora putous, josta veneillä myös laskettiin - halukkaat olisivat saaneet kiertää kohdan kävellen, mutta eipä tainnut kukaan tarttua siihen tilaisuuteen. Meidän kumiveneemme alkoi vedellä viimeisiään toisen taukopaikan jälkeen: ohjaajan istuinpaikka veneen takaosassa tyhjeni tehokasta tahtia niin, että tuolle putoukselle päästyämme hän istui jo käytännössä ihan vedessä. Ja kun hän taas aloitti pumppausurakan, huomasi keulassa istunut Pace, että veneessä oli iso reikä (sauma pettänyt) keulassa. Eipä aikaakaan, kun meidän veneemme oli tyhjentynyt kokonaan ilmoista. Siinä sitten hetken ihmettelimme, että mitäs nyt, mutta sitten meille löytyi paikat muista veneistä. Norjalainen tyttö meni yhteen, me kaksi toisen veneen hyyryläisiksi. Sain sitten itse nautiskella loppumatkan ihan free-riderina veneen takalaidalla, sillä en saanut enää melaa.

Reitin loppupäässä oli mahdollisuus suihkuun ja vaatteiden vaihtoon, mikä olikin tarpeen, sillä olimme kaikki ihan likomärkiä reissun jäljiltä. Lounas ei ollut hääppöinen, mutta sai sillä nälän taltutettua.

Lounaspaikka koskenlaskun loppupäässä.

Paikallinen työmies.

Tällaiselta näytti koskenlaskun viime metrit.

Koskenlaskureitti oli todella kaunista Balia ja muutenkin kokemuksena huikea. Siihen huipentuikin Bali-kokemuksemme, sillä varasimme nyt illalla laivakyydit Gilin saarelle. Sinne suuntaamme huomisaamuna seuraaviksi öiksi, ennen kuin on aika lennellä takaisin Singaporeen.