sunnuntai 4. marraskuuta 2012

3.11.2012 that's rocket science

Lauantainen aamu meni taas perinteisesti arpoessa, että mitä tänään tehdään.
Päätettiin lähteä Kennedy Space Centeriin ja jos sieltä päästään ajoissa pois, niin sitten takaisin ajellaan Daytona Beachin kautta.

Matkalla Orlandosta (Winter Garden) perille oli varmaan 10 tietulliasemaa, johon sitten makseltiin yhteensä ~10$. Vähän kävi aina kateeksi niitä, joilla on autoissaan automaattisysteemit, meidän kurvatessa dollari(t) ojossa tien laidan porteille.



Perille päästyämme hyppäsimme suoraan kiertoajelubussiin.


Ensimmäinen pysähdyspiste oli tarkkailutorni, jossa oli näytillä rakettimoottori. Aika härveleitä.



Toiseen suuntaan näkymä aukesi rakettien ja sukkuloiden kasaushallin suuntaan.

Toisessa suunnassa oli rakettien lähtöpaikka. Raketin lähtiessä turvallinen etäisyys tähän on 3 mailia, muuten lähtee henki/kuulo/kulmakarvat.

Kasaushallista raketit raahataan lähtöalueelle näitä sorakaistaleita (soraa ~metri ja sen alla asfaltti) pitkin ja siinä meneekin sitten koko päivä, kun siirtovehkeiden vaihteistoissa on ainoastaan kilpikonnapuoli.


Bussimatkalla tarkkailutornilta Apollo / Saturn V Centerille mekin nähtiin nyt sitten krokotiili/alligaattori ja vielä tuplana :)

Tämä oli alkuperäinen Apolloraketin valvontakeskus.

Apollo V:n suuttimet olivat kuin formuloissa konsanaan!




Valokuviin on vaikea vangita vehkeen julmettua kokoa. Putkilo on kuitenkin 111 metriä pitkä/korkea!


Näitä ei nettiautossa myydä!



Lounas/päivällinen oli hampurilaisateria ja salaatti. 




Rakettien kasaushallin koosta kertoo jotain se, että seinällä olevan jenkkilipun sininen osa, jossa on tähtiä, on NBA-koripallokentän kokoinen. Oikeasti.

Näytillä oli Atlantis -sukkula, jonka ympärille ollaan juuri rakentamassa rakennusta.

Pinta ei ollut mairittelevan tasainen / maallikon silmään aerodynaaminen...mutta Nasan kavereiden mukaan lämmönkesto on näissä vehkeissä melko tärkeää.

Tämä on tosiaan tullut "suoraan ajosta" ja valkoiset jäljet ovat kuumuudesta johtuvia. Nasalaisten mukaan lämpötilataso ilmakehään palatessa on 1600 C astetta.


Henkilöstön kuljetusajoneuvo. 59 istumapaikkaa.
Ilmavirta






Daytona jäi sitten tänään käymättä.
Kotikaupungissa kävimme illalla vielä vähän tallustelemassa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti