keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Avilan kautta Toledoon

Matkamme jatkui tänään Segoviasta Avilan kautta Toledoon. Suorempi reitti Segoviasta Toledoon olisi kulkenut Madridin sivuitse, mutta emmehän me nyt sinne halunneet ajella. Lisäksi Avilasta löytyy Espanjan pisin ja vanhin muuri ja on sen vanhakaupunki muutenkin Espanjan kauniimpien kaupunkien listalla, joten syitä ajella sen kautta oli riittävästi. 


Avilan vanhan kaupungin kiertävä muuri on kaikkiaan 2,5 km pitkä ja siinä on 88 tornia ja 8 sisäänkäyntiä. 

Ihminen tuntee itsensä aika pieneksi tällaisen kolossin keskellä. Löydätkö edes minua kuvasta? :)

Muurin päälle pääsi kävelemään, kun maksoi 5 euroa. 

Pientä huikopalaa muurilla kävelyjen välissä. 

Avilaa muurien ulkopuolella.

Taustalla näkyy pätkä muuria. 
 Avilan vanhakaupunki vaikutti vallan kivalta ja kiintoisalta, mutta ensi viikonlopun sijaintipaikka Valencia painaa päälle, joten matkaa on tehtävä lähemmäs sitä. Siksipä Avila oli pelkkä läpiajopaikka ja jatkoimme sieltä matkaamme seuraavaan yöpymispaikkaan Toledon kaupunkiin.

Avilan ja Toledon väliltä löytyi todella hyvä ruokapaikka, joka selvästi oli myös paikallisten suosiossa. Menu maksoi tällä kertaa peräti 10 euroa.

Alkupalat vasemmalla: Pacella keitto, minulla vihreitä papuja kinkulla. Pääruuat pihvi ja kananmuna-chorizo-yhdistelmä. 
 Avilasta oli matkaa Toledoon parin tunnin verran. Saavuimme kaupunkiin juuri ja juuri valoisan aikaan, mutta tutustumisen saimme tehdä pimeässä. Sen perusteella, mitä kaupungista tänään näimme, se vaikuttaa erittäin kivalta paikalta! Madridin, Segovian ja Avilan vanhat kaupungit alkoivat jo tavallaan toistaa itseään, mutta tässä Toledon vanhassa kaupungissa on ihan omanlaisensa tunnelma. Kadut ovat todella sokkeloisia, kuin mikäkin labyrintti, kääntyilevät milloin mihinkin suuntaan, ja ovat täynnä kivoja kauppoja. Jostain syystä täällä on valtava määrä kauppoja, joissa myydään miekkoja ja tikareita. Kokonaisen haarniskankin voisi ostaa reilulla 3400 eurolla!



Toledossa majoitumme vanhaan kaupunkiin, jotta ehdimme lyhyessä ajassa tutustua siihen. 



Illan kruunasi frozen yogurt!
Täällä viihtyisi varmasti kauemminkin, mutta me jatkamme matkaa jo huomenna, kunhan olemme ensin tutustuneet kaupunkiin valoisallakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti