Yhä ylös kipuaa... eli Calpen huipulle

Tänään tehtiin reissun eka ja kaiketi ainoaksi jäävä patikointi. Piti olla sellainen "moderate" parin tunnin lenkki. "Moderate"-arvio oli peräisin minulla matkassa olevasta opaskirjasta, jossa on kuvattu 50 patikointireittiä Costa Blancan alueella. Valtaosa reiteistä on vähintään 15 km pitkiä ja kuvattu vaativiksi/rasittaviksi. Tämä tämänpäiväinen oli 3 km ja tosiaan piti olla suht helppo.

Tuon möhkäleen huipulla me kävimme!

Tämä patikointi/kiipeilykohde sijaitsee Calpen kaupungissa ja osui sopivasti reitin varrelle tänään, kun vaihdoimme majapaikkaa. Olisikohan nyppylä nimeltään Ifach, kun se kerran on Penyal d'Ifachin luonnonpuistossa.

Reitin alkuosa oli tasaista nousua tasaisella polulla n. 30 metrin mittaiselle tunnelille asti. Silloin oltiin tuossa yläpuolen kuvassa suunnilleen niillä korkeuksilla, joilla kasvillisuus loppuu ja alkaa pystymmät seinät. Tunnelin jälkeen myös kapuaminen muuttui haastavammaksi. Kapea polku ilman sen kummempia suojakaiteita, tiukimmissa paikoissa oli sentään köysi tai riimu, mistä ottaa tukea.

Eikä siinä vielä kaikki. Lopulta ei ollut mainittavaa polkuakaan, ainoastaan satunnaisesti löytyviä jalansijoja maastossa ja nekin hyvin epätasaisia. Kalkkikivikalliot olivat paikoitellen kuluneet hyvinkin sileiksi ja liukkaiksi.

No, ylös päästiin ja sieltä näkyvät maisemat olivat toki upeat. Minulla tosin maisemien ihastelu jäi vähemmälle, koska ylhäällä kanssaturistien lisäksi vastassa oli neljä kissaa! Kolme niistä olivat selvästi samaa perhettä, sellaisia raidallisia, yksi isompi ja kaksi pienempää. Neljäs oli "kuka ei kuulu joukkoon" -kisan voittaja, kokoharmaa katti. Opaskirja (se sama, joka piti reittiä vaatimattomana) tiesi myös kertoa kissaseurueesta, joten ihan yllätyksenä katit eivät tulleet, mutta olivat ne silti jotenkin odottamaton näky sellaisessa paikassa.

Valokuvauspaikka noin puolivälissä tunnelia ja huippua. Tänne oli vielä suht helppo patikointipätkä.

Polku, vailkkakin hieman kapea ja kalteva, mutta polku kuitenkin vielä tässä vaiheessa.

Punaiset läiskät kivissa kertoivat, missä reitti menee. Onneksi reitillä oli paljon muitakin turisteja ja tässä vaiheessa edellä meni sopivan rauhallista vauhtia vanhempi pariskunta, joka osasi etsiä reittimerkit rinteestä. Minä olisin taatusti painanut menemään merkkejä näkemättä ja päätynyt ties millaiseen pinteeseen.

Reitti oli juuri niin hankala kuin miltä tässä näyttää. Ja ehkä vielä hieman hankalampikin.

Mutta ylhäällä palkitsivat sekä kisut... 

... että näkymät.

Huippu on ilmeisesti 332 metrin korkeudessa, vaikka Sportstracker jostain syystä kertoikin meidän käyneen 550 metrissä. 

Seuraavassa niemessä häämöttää Benidormin kaupunki.

Calpen kaupungissa on n. 20 000 asukasta. Ja turisteja varmasti vähintään saman verran.

Alaspäin ei valitettavasti ollut mitään oikoreittiä, vaan takaisin oli palattava sama haastava reitti. Ainakin hermoille matka alaspäin oli vielä raastavampi, sillä kivet olivat paikoitellen todellakin liukkaita. 

Siinä se reitti menee, selvästikin.

Lokkeja täällä on aivan valtavasti. 

Reitti (polku) menee tuossa, missä on nuo köydet tukena.

Tunneli näyttää kuvassa kenties melko vaakasuoralta, mutta kyllä sekin aikamoinen mäki oli. Reunassa oleva köysi oli tarpeen varsinkin alaspäin tullessa.

Tunnelin jälkeen loppumatka alas olikin sitten tätä ihanaa tasaista tietä. 

Huh, siitä selvittiin!

Ja tässä vielä vuorimöhkäle parkkipaikalta kuvattuna. 

Onneksi meillä ei ollut Calpesta kuin reilun puolen tunnin ajomatka uuteen majapaikkaamme. Nyt on jalat niin puhki, että huominen kuluu mitä todennäköisimmin altaan äärellä lojuen.