keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Suunnittelematon levadakylpy

Eilen maanantaina vaihdoimme suunnitellusti majapaikkaa Canico do Baixosta Funchalin hotellialueelle. Edellisessä hotellissa meillä oli iso aurinkoinen terassi ja merinäköalaa, nyt saimme ikuisessa varjossa olevan kylmän huoneen. Alkufiilikset uudesta majapaikasta eivät siksi olleet kovin iloiset. 

Hotellilta on kävelymatka Funchalin keskustaan ja sinnehän me tallustelimme aikamme kuluksi. Illan päätteeksi tutustuimme vielä uuden hotellimme sauna- ja poreammetarjontaan. Sauna peittoaa edellisen, poreamme häviää.

Jätskillä Funchalin sataman liepeillä.


Tännekö ne joutsenet lentävät, kun Suomessa järvet jäätyvät? 
Tänään oli suunnitelmissa kävellä Rabacalin levada 25 lähteelle, mutta tänään ei kaikki sujunut suunnitelmian mukaisesti... Ensinnäkin tie Rabacaliin oli poikki Encumeadassa. Toista kautta olisi päässyt, mutta ajomatkaa olisi kertynyt melkoisesti lisää. Niinpä oli varasuunnitelman paikka.  Encumeadasta lähtee useampikin levadareitti, suurin osa vain yli kuuden tunnin ja monen sadan metrin korkeuseroja sisältäviä. Opaskirjasta löytyi lopulta meille sopiva - tai niin luulimme - 5,7 kilometrin mittainen, helpoksi merkitty reitti. Sinne siis.

Tie poikki sortuman takia. Varasuunnitelman paikka.
 Valitsimme kävelyksi ns. Folhadalin reitin. Helppo, tasainen, ei nousuja tai laskuja, pituutta tosiaan vajaat kuusi kilometriä yhteensä edestakaisin kuljettuna. Ainut twisti reitillä on 600 metrin tunneli, ja muutama hieman suojaton kohta.

600 metriä pitkän tunnelin suuaukko menomatkan suunnasta käsin. Tunneli on täysin suora, joten sen ulosmenoaukko pilkottaa näkyvissä heti alusta lähtien. 
Menomatka reitin päätepisteeseen sujui ongelmitta. Tunnelin alkuosa oli melko matala ja kävelypolku kapea ja hieman vesikanavaan päin kalteva, mutta siitäkin selvittiin ongelmitta.
Tässä ollaan jo reitin päätepisteessä. Tuohon tunneliin ei ole kävelijöille asiaa. 

Levadan alkuna on täälläkin korkea vesiputous. 



Tässä vaiheessa vielä vaatteetkin on kuivat...

Levada kiemurtelee 1007 metrin korkeudessa.






 Paluumatkalla levadan tunneli osoittautui ylivoimaisen hankalaksi allekirjoittaneelle eli Janelle. Ei voi kyllä syyttää tunnelin pituutta tai haastavuutta, sillä paluusuunnan alkupäässä tunneli on varsin helppoa talsittavaa. Niinpä vain kuitenkaan en osannut varoa hieman madaltuvaa kattoa. Iskin pääni kattoon sen verran voimalla, että menetin tasapainoni ja plumps, sukelsin vieressä lipuvaan levadavirtaan. Oli melkoisen kylmä kylpy!
Sinne vaan, hyvin se menee.
Taskulamppuna toiminut iPhone pysyi tiukasti kädessä koko plompsahduksen ja siitä kuiville räpiköinnin ajan (ja toimii edelleen). Silmälasit sen sijaan lensivät ties minne - ja sehän tällaiselle vahvasti miinusta linsseissä omaavalle on melkoinen katastrofi. Vaan onneksi on tuo Pace olemassa. Housut pois, kengät pois, sukat pois, ja sinne kylmään virtaan hän hyppäsi (vettä oli levadassa noin puoleen reiteen) lasejani etsimään. Suureksi onnekseni ne löytyivät lopulta, ja vieläpä täysin ehjänä, vaikka otsan ja silmäkulman johonkin onnistuin iskemään.

Uitettu.
Kylmä kylpyni tapahtui melko alkuosassa tunnelia, mutta sen loppuosuus onneksi sujui ilman lisäkylpyjä. Pysyttelin varmuuden vuoksi puolikyyryssä koko lopputunnelin ajan, etten vaan uudestaan kolauta päätäni kattoon.

 Vaihtovaatteita ei tietenkään tullut mukaan, joten jatkosuunnitelmat lounaasta jossain kivassa paikassa matkan varrella voitiin unohtaa. Märät vaatteet pois jo loppulevadalle ja lämpimässä autossa hotellin uima-altaalle aurinkoon lämmittelemään.

Hotellilla saimme kuulla hyviä uutisia: saimme vaihdettua huoneen astetta aurinkoisempaan. Aurinkoisuuden huomasi heti huoneen lämpötilassa, ja merikin pilkottaa parvekkeelta katsottuna. Huomisaamuna voimme nauttia parvekkeella aamuauringosta, mikäli sää sen vain sallii.


Kun uitettuun kroppaan oli hankittu lisälämpöä auringon lisäksi poreammeesta, kävelimme illalliselle pizzeriaan oheisen kuvan taloon.
Pizzapaikka.

Huomisen ohjelmasta ei vielä tiedä sanoa varmaksi mitään. Kenties ostamme liput hopon-hopoff-bussiin ja tutustumme sillä Funchaliin tarkemmin. 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Levadailua

Launtaiaamu oli sateinen ja se menikin lueskellessa lehtiä / kirjaa.
Päivällä tilanne muuttui ja aurinko tuli esille. Niinpä suuntasimme jatkamaan lueskelua uima-altaalle.

Jane uskaltautui jopa altaaseen. Oli kuulemmä kylymää...
Iltapäivällä lähdimme sitten ajelemaan kohti saaren toiseksi korkeinta vuorenhuippua, Pico do Arieiroa. Harmillisesti huippu oli tällä kertaa pilvessä. Söimme "nälänsiirto" -purilaiset huipun vieressä olevassa kuppilassa ja lähdimme laskettelemaan kohti Faialia.


Tässä malliesimerkkejä saaren tiestöstä. Syheröistä meininkiä ja yleensä tien toisella puolella pystysuora pudotus ja toisella puolella pystysuora vuorenseinä...


Faialista löysimme Karting-radan, ai miten sattuikin. Kivaa oli ajella. Rata oli hyvä ja autokin ihan ok. Jarrut kys. yksilössä oli huonot.


Paikallisilla pikkupoijjilla oli ajamisessaan vähän erilainen ote.
Nälkää oli siirretty sen verran, että pulikoimisen ja saunomisen jälkeen piti lähteä syömään. Ruokapaikaksi valikoitua hotellia vastapäätä olevan hotellin ravintola. Otimme espetadat, eli paikalliseen tapaan avotulessa grillatut lihaköntsät. Toinen nautaa ja toinen kanaa. Olivat erinomaisen hyviä.

....
Tänään sunnuntaina päätimme lähteä levadakävelylle. Levada on avonainen vesi"putki", jonka avulla vuorilta on tuotu vettä sinne, missä sitä on ikinä tarvittu. Ensimmäiset levadat on tarinoiden mukaan leivottu melkin heti saaren löytämisen jälkeen...eli 1400-1500 luvuilla.
Valittu levada oli Caldeirao Verde, ja se on 6,5 km pitkä ja pakkohan se on takaisinkin kulkea... eli ihan hyvä kävelylenkki siitä muodostui. Korkeuseroja matkan varrella ei juurikaan ollut, mutta oli reitissä silti omat haasteensa.

Ei ole kahta kysymystä kumpi tästä nautti enemmän; silittäjä vai silitettävä :)

Olkikattoisen talon luota me lähdettiin tallustelemaan.


Melko korkealla oli tämä valittu levada.

Tässä kohtaa piti valita kiertotie.

Komeita siltoja ovat tehneet aikoinaan.






Tunneleita matkan varrella osui neljä. Siis se vesikanavakin meni tästä läpi.

Yhdessä tunnelissa oli ikkuna.
Puustot ja risukot peittää kivasti sen tosiasian, että reunalta on hyvä pudotus....välillä jopa muutama sata metriä.

Täältä se vesivana saa alkunsa.
Tessukin oli tullut katsomaan veden alkulähdettä. Nämä ohittivat meidät paluumatkalla, eikä koira paljoa ihmetellyt ympäristöä.



On siinä perhana ollut työmaa näiden kanavien tekemisessä!


 

Levadakävelyn jälkeen menimme syömään läheisen kylän Casa da Cha -nimiseen ravintolaan. Paikka oli tuttu, koska joimme siellä teet muutama päivä aikaisemmin. Ruoka oli odotetun hyvää.
Huomiseksi on luvattu auringonpaistetta, joten saattaapi aamupäivä mennä altaalla lehtiä lueskellessa. Päivän mittaan onkin sitten luvassa hotellin vaihto Funchalin länsipuolelle.